Ostaisinko pelin uutena vai käytettynä?

Yhä useampi päättää ostaa käytettyjä Xbox-pelejä. Sekä uusien että vanhojen pelien ostamisessa on omat etunsa ja yleensä parhaaseen lopputulokseen pääsee vertailemalla tuotteita ja hintoja ennen ostopäätöksen tekemistä.Uusia Xbox-pelejä alusta pitäenUusina Xbox-pelejä voi tietenkin ostaa jo samana päivänä, kun ne julkaistaan. Käytettyjä pelejä sen sijaan tulee myyntiin yleensä vasta myöhemmin ja se, miten niitä on saatavilla, riippuu paljon siitä, minkälainen peli on kyseessä. Xbox-pelit, joissa on pelkkä tarinamoodi ja joilla ei ole uudelleenpelaamisarvoa, tulevat yleensä muita nopeammin myyntiin käytettyinä. Pelaajat sen sijaan tapaavat säilyttää itsellään pelejä, joita voi pelata aina vain uudestaan. Näihin kuuluu esimerkiksi urheilupelejä.Käytetyt pelit ovat yleensä halvempiaXbox-pelin ostaminen kaupasta on yleensä turvallista, sillä jälleenmyyjät yleensä tarkastavat pelit nirhautumien tai muiden vaurioiden varalta ennen niiden myymistä, minkä lisäksi rikkinäisen pelin voi yleensä myös palauttaa.Jos pelin pakkauksen kunto ei kuitenkaan ole erityisen tärkeää, voit säästää rahaa ostamalla sen käytettynä. Pelit, joiden kotelo on vaurioitunut tai peräti kadonnut, ovat lähes poikkeuksetta edullisempia kuin uudet vastaavat.Uusien ja käytettyjen pelien hintaero voi olla yllättävän suuriMonet epäilevät, ettei käytetyn Xbox-pelin ostaminen tulisi edullisemmaksi kuin uuden ostaminen; joskin tämä ei aina pidä paikkansa. Pelien hinnat vaihtelevat luonnollisesti jälleenmyyjästä riippuen, joten voi olla, että joskus uusi peli tuleekin halvemmaksi jos jälleenmyyjällä on esimerkiksi alennuskampanja käynnissä.Jälleenmyyjien hinnoittelussa voi olla suuriakin eroja ja joskus kun uusista peleistä on hyviä tarjouksia, saattavat käytetyt olla hetkellisesti uusia kalliimpia. Tällöin kestää hetki, ennen kuin uuden pelin alennettu hinta suodattuu käytettyyn peliin.